Lämmintä Ja Leppoisaa Kesän Aikaa Musiikin Ystäville! - RinStar-Kustannus

Lämmintä Ja Leppoisaa Kesän Aikaa Musiikin Ystäville!


Musiikkia laulaen ja kirjoittaen 1/3, 2/3 ja 3/3-kirjasarja sisältää Suomen Musiikkioppilaitosten liiton -musiikin perusteet- mukaisen oppisisällön. Kirjat on jaettu eri tasoihin opetusmateriaalin hallitsemisen helpottamiseksi.

Harjoitukset jakaantuvat kolmeen eri osastoon:
Teoria-, Säveltapailu- ja Rytmiosastoon, lisäksi kertaustehtävät valmistavat uuteen tasoon siirtymistä. Säveltapailuharjoituksissa on valittu kuhunkin lukuun tuttu laulu, johon harjoitukset perustuvat. Laulun sujuva osaaminen helpottaa säveltapailutehtävien omaksumista. Kirjasarjamme parissa on turvallista työskennellä ja tehdä suunnitelmia tulevaa lukukautta silmälläpitäen.

Kannattaa pitää myös mielessä sarjaan kuuluva neloskirja, ns. ”tolppa-ykkönen”. Kirja on selkeä ja perusteellinen teos, toimittaessa pidemmälle musiikin opiskelussa ehtineiden parissa.

Tie musiikin teoriaan - elävin esimerkein, on otettu mielenkiinnolla vastaan ja kirja on vakiinnuttamassa asemansa selkeänä ja helppotajuisena teoriakirjana. Se on osoittautunut myös mainioksi opettajan apuvälineeksi ja ”käsikirjaksi”.

Kirjasarjaamme kuuluu myös Teos: Musiikkia vapaasti kitaralla. Kitarakirja on kirjailijamme uusin teos, jota voi soveltaa eri instrumenteille. Kirja soveltuu parhaiten jo enemmän opiskelleen kirjaksi.

KÄY SISÄÄN MUSIIKIN IHMEELISEEN MAAILMAAN!
Iloisin Terveisin: Sari Jalonen